Kiinteistö, jossa 7.11. vihittävä loosihuoneistomme sijaitsee, on nähnyt Helsingin voimakkaan kaupungistumisen. Kiinteistö on aivan kuin odottanut perinteikkään Odd Fellow -toiminnan asettuvan juuri Mestaritaloon!
Suomen selvittyä 1860 –luvun suurista katovuosista, muodostuivat vuodet 1895-1900 Helsingin teollisuudelle voimakkaan nousun ajaksi. Vuodelle 1898 osui myös Fazerin ensimmäisen makeistehtaan valmistuminen Punavuoren kortteliin 120.
Mestaritalon rakentamisen voidaan siis nähdä osana Helsingin vaurastumista ja sen väestön nopeaa nelinkertaantumista. Makean kulutuksen kasvu kuului uudenlaiseen kaupunkikulttuuriin kivisine kerrostaloineen. ”Makee mesta” sanoisi nykynuori.
Helsingin päättäjät muuttivat jo vuonna 1900 Eteläisen Helsingin kaavaa niin, ettei sinne tulekaan aiemmin suunniteltua laajaa teollisuusaluetta, vaan alue annettiin kasvavan väestön asuintarpeisiin. Tehtaankatu nimenä ja Mestaritalo kiinteistönä ovat näin historian jäänteitä.
Mestaritalon arkkitehtuuri ei noudata mitään selkeää tyylisuuntaa. Se on kaunis sekoitus empireä ja funktionalismia sekä jugendia ja kansallisromantiikkaa.
Me olemme halunneet huoneistoa kunnostaessamme säilyttää teollisuushistorian rouheuden ja ilmapiirin. Se on luontevaa siitäkin syystä, että Odd Fellow -toimintakin kasvoi juuri teollistumisen myötä.
Kasvuun mekin nyt ponnistamme uusien jäsenten hankinnalla, sekä heistä veljellistä ja sisarellista huolta pitämällä.
Seppo Saari
Puheenjohtaja
Odd Fellow -talo Oy
